Tilaa lämmitys- ja moottoripolttoöljyt kotiisi

Tarina kyläkaupan takana

Herran Wuonna 2004 Yläneen paikallinen rautakauppias päätti siirtyä hyvin ansaitulle eläkkeelle ja laittoi rautakauppansa myyntiin. Siihen aikaan rautakaupan nykyinen kauppias oli hiljattain saanut opintonsa yllättävään onnelliseen päätökseen ja oli sillä hetkellä ilman vakituisia töitä. Tuleva kauppias oli kotoisin Yläneeltä vaikka opinnot silloin olivatkin vieneet hänet muualle. Lehdessä ollut ilmoitus kotipaikkakunnan suurimman, kauneimman ja ainoan rautakaupan myymisestä pani miettimään voisiko siinä olla minun juttuni? Kahden kokeneemman kauppiaan tullessa mukaan projektiin rohkeus riitti hyppäämään oikeastaan täysin vieraaseen maailmaan. Tosielämän juttujahan ei kouluissa opita. Onneksi nuorena järki ei päätä pakottanut, eikä turhaan murehdittu miten hommasta selvitään. Nykyään kauppias ei tuskin enää uskaltaisi moiseen loikkaan ryhtyä, mutta hyvä että silloin tuli mukaan lähdettyä.

tarina1tarina1tarina1

Rautakauppa muutti heti nykyisiin tiloihin ja siitä homma alkoi pikkuhiljaa etenemään. Tavaravalikoimaa on koko ajan pyritty lisäämään ja muutenkin kehittymään kaikin puolin. Nyt, 2015 käsillä on ehkä suurin yksittäinen loikka, kun olemme lähdössä mukaan nettikaupan haastavaan maailmaan. Sinänsä emme muuta toimintaamme, vaan päinvastoin yritämme saada kyläkauppahengen myös nettikauppaan. Tällä hetkellä leipänsä ja jopa ohuen siivun makkaraa sen päälle ansaitsee suoraan yrittäjän lisäksi kaksi vakituista ja yksi kiire/kesäapulainen. Välillisesti pyrimme saamaan paikallisille työtä aina kun siihen jotenkin pystymme vaikuttamaan. Teemme yhteistyötä mm. paikallisten urheiluseuran, kotiseutuyhdistysten ja kylä- ym. muiden yhdistysten ja yhteisöjen kanssa.

Missiomme

Omakyläkaupan tavoitteena on tarjota asiakkaille miellyttäviä ja mukavia ostoselämyksiä perinteisen kyläkaupan hengessä. Myymme laadukkaita tuotteita ja käsittelemme asiakaspalautteet kehittääksemme toimintaamme entisestään paremmaksi. Yhteistyöllä kunnan muiden yrittäjien, urheiluseurojen, kyläyhdistysten ym. yritysten ja yhteisöjen kanssa pyrimme pitämään kylähengen vahvana. Kannustamme muitakin yrittäjiä ja yrittäjähenkisiä toimimaan mahdollisuuksien mukaan myös pienillä paikkakunnilla ja edesauttamaan näin koko Suomen tasaista asuttamista.

viiva

Tärkeänä missiona on myös osaltaan pitää pieni paikkakunta elinvoimaisena ja jopa parantaa sen mahdollisuuksia tuomalla sinne verorahoja ja työpaikkoja. Kyläkaupan henki on vahvana (muutakin kuin pahana hajuna:)) sekatavarakauppamaisessa myymälässä, vanhassa perinteikkäässä rakennuksessa ja lupsakkaassa asiakaspalveluhengessä. Uskomme pientenkin kylien säilyttävän vetovoimansa jatkossakin ja ehkä jopa lisäävän sitä. Kannustamme pienempien paikkakuntien yrityksiä jaksamaan puurtamista metropolien ulkopuolella ja auttamaan näin omaa paikkakuntaansa säilymään elinvoimaisena.. Kunnan isien taas toivomme jatkavan keskustelua ja yhteistyötä yritysten kanssa, jotta yrittäminen säilyy mahdollisena ja jopa lisääntyisi. Kun paikkakunnalla on riittävästi palveluita tarjottavana, niin uudetkin ihmiset uskaltavat paremmin muuttaa pienillekin paikkakunnille, missä elämisen laatu varmasti on parempaa kiireettömyyden, välittömyyden ym. seikkojen takia. Vaikka etätyö onkin lisääntymässä ja aina paremmat kulkuneuvot mahdollistavat pidemmätkin työmatkat, niin silti paikkakunnan yritysten on myös pystyttävä tarjoamaan työpaikkoja. Yritykset tarvitsevat enemmän tai vähemmän paikallisia asiakkaita jotta näitä työpaikkoja voivat tarjota. Kaikki siis tarvitsevat kaikkia jotta pystymme säilyttämään koko maamme asuttuna.

Rakennuksessa missä omkyläkauppa toimii, on vahva ja mielenkiintoinen kaupallinen historia. Rakennuksessa on toiminut esimerkiksi teurastamo ennen viime vuosisadan puoltaväliä. Sen jälkeen rakennus on toiminut osuusliikkeen keskusvarastona ja sen yhteydessä rakennuksessa on ollut mylly, viljavarasto ja jopa ruumisarkkujen myynti. Ruumisarkkuja on kuullun mukaan kuljetettu aluksi kuorma-autolla, mutta myöhemmin sitä varten hankittiin virallinen ruumisauto. Yhtenä toimintona rakennuksen tiloissa on toiminut myös leipomo. Siellä tehty leipä oli kuulemma varsin maukasta ja saavutti suosiota suuremmallakin alueella. Nykyään Rakennus kuuluu paikallisille kiinteistömoguleille ja rakennusryppäässä on kyläkaupan lisäksi mm. kuivuri/viljan vastaanotto, maatalouskauppa ja Himolan kesäteatterin talviharjoitustilat. Rakennuksen naapurissa, nykyisessä vanhan Yläneen kunnantalon kohdalla taas on ollut suojeluskunnan talo Kuntola, josta kaupankin osoitteena oleva osoite kuntolantie juontuu.

tarina1tarina1tarina1

Suurena toiveenamme on, että pystyisimme tarjoamaan asiakkaillemme miellyttäviä asiakaskokemuksia. Otamme erittäin mielellämme vastaan asiallista palautetta, jotta pystymme viilaamaan toimintaamme vielä paremmaksi. Vaikka liikkeessäme välillä on kiirettä, niin pyrimme kuitenkin tuomaan asiakaspalveluun hitusen vanhaa kunnon kiireettömyyttä. Kiireettömyys ei tarkoita laiskuutta, oikeastaan päinvastoin. Kun asiakasta palvellaan henkilökohtaisesti ja nopeasti, niin aikaa jää myös jutusteluun ja säästä puhumiseen.

Haluamme kannustaa muitakin pienempien paikkakuntien yrityksiä jatkamaan sitkeästi ja auttamaan näin kotikyläänsä, sillä sehän on loppujen lopuksi kaikkien etu. Kun paikkakunnalla on riittävästi palveluita tarjottavana, niin ihmiset uskaltavat paremmin muuttaa pienillekin paikkakunnille, missä elämisen laatu varmasti on parempaa kiirettömyyden, välittömyyden ym. seikkojen takia. Vaikka etätyö onkin lisääntymässä ja aina paremmat kulkuneuvot mahdollistavat pidemmätkin työmatkat, niin silti paikkakunnan yritysten on myös pystyttävä tarjoamaan työpaikkoja. Yritykset tarvitsevat enemmän tai vähemmän paikallisia asiakkaita jotta näitä työpaikkoja voivat tarjota. Kaikki siis tarvitsevat kaikkia jotta pystymme asumaan muuallakin kuin suurissa kaupungeissa.


©2017 Yläneen Rakennuskeskus. Kaikki oikeudet pidätetään.